19touk
Allikukivin viinikartanon marjapensaat  

Kuka meistä ei olisi nauttinut romanttisista tarinoista, jotka kertovat elämästä ranskalaisissa tai italialaisissa viinikartanoissa, joka meidän ankarassa pohjoismaisessa ilmastossa tuntuu täysin mahdottomalta ja tavoittamattomalta elämältä. Mutta virolaiset ovat tunnettuja jääräpäisyydestään. Ja jos et halua muuttaa asumaan Etelä-Ranskaan, viinikartano täytyy perustaa kuitenkin tähän harmaaseen ja sumeaan Viroon.

Sattuman kautta kompastuimme tyhjäksi jääneeseen kartanokouluun, joka kaipasi uutta henkeä ja tarkoitusta. Näin perustimmekin vuonna 2016 ensimmäisen viinikartanon. Mistään ei ollut mahdollista ottaa myötäjäisinä mukaan kymmenien polvien historiaa, mutta meillä on virolaisille ominaista sisukkuutta kääntääkseen esteet mahdollisuuksiksi. Ei se mitään, että viinirypäleet kasvavat meillä huonosti, meidän mahdollisuutemme ovat kotimaiset marjat. Vaikka historiallisia viinipanimoita meillä ei ole, meidän mahdollisuutemme on historiallinen kellari, joka on muutettava viinikellariksi. Vuoden verran unelmia, vuoden verran suunnittelua ja vuoden verran rakentamista, kuten viini, joka vuosi vuodelta tulee yhä paremmaksi.

Viinikellarin rakentaminen

Taaksepäin valokuvia katsellen herää itsellänikin kysymys, oliko tilanne todellakin niin hirveä, koska ensimmäisestä päivästä lähtien olemme itse eläneet vain unelmissa. Ensimmäisenä työnä jouduttiin purkamaan seinistä kipsilevyt ja niitä oli siellä paljon.

Ensimmäisten purkutöiden jälkeen, kun enimmäkseen purettiin vanhoja pintakerroksia, alkoi vanha rakennus itseään meille aukaisemaan ja ihan yllätykseksi löysimme sekä upeita tiili- että kiviseiniä. Lisäksi tietenkin neuvostonaikaista rakennustaidetta, kun töitä tehtiin usein sattumanvaraisista sopivista materiaaleista.  

Kipsilevystä puhdistetut seinät
Vanha historiallinen seinä

Jännittävämpi ajanjakso alkoi silloin, kun tilat saatiin siivottua jätteistä. Paras lahja on tietenkin taitava rakennusmies ja siinä mielessä meillä kävi hyvä tuuri, mutta yhtä tärkeä rooli oli myös tarkalla rakennustarkastajalla ja kulttuuriperinnön asiantuntijalla, joiden kanssa joka kahden viikon välein tarkistimme nelistään tehtyjä töitä ja tutkimme seuraavia suunnitelmia. 

Lopulta alkoi näkyä tuloksia, tekemättä olivat vain maalaustyöt ja olimme innokkaina valmiita tuomaan sisälle tuotantolaitteita. Mutta valitettavasti alkoi nyt ilmetä vanhan rakennuksen oikkuja. Ensin odotimme maalausta edeltävää seinien kuivumista viikon, sitten odotimme vielä kaksi viikkoa, sen jälkeen kuukauden ja sitten vielä kuukauden ja sitten vielä kuukauden ja näin odotimme yhteensä 9 kuukautta. Sillä välin tulivat meille apuun Tallinnan teknisen korkeakoulun tieteilijät, joiden avulla saimme aikaiseksi toimivan tuuletusjärjestelmän. Erinomainen esimerkki tiedemiesten ja yrittäjien yhteistyöstä.

Lopultakin se on valmis. Sydämelliset kiitoksemme kuuluvat rakennusfirmallemme, rakennustarkastajalle, kulttuuriperinnön asiantuntijalle, tiedemiehille!

Uudet kiiltävät viinitynnyrit on laitettu paikoilleen, lattia on pesty puhtaaksi ja odottaa, että viinikartanon marjatarhassa kasvavat raparperit tulisivat niin pitkiksi, että juuri uusitussa kellarissa olisi mahdollista laittaa käymään ensimmäinen raparperiviini.

Tätä kauneutta voi tulla tutkimaan myös omin silmin, esittelemme asiasta kiinnostuneille toimintaamme ja kerromme siitä, miten nykyaikana kartanoa hoidetaan. Lisätietoja siitä löytyy tästä: https://www.allikukivi.ee/tule-kulla/

Viimeiset viimeistelyt
Uudet viinitynnyrit

Minkälainen oli viinikartanon ensimmäinen viinipanimo?

Ai, että missä me siihen asti teimme viiniä? Tietenkin viinikartanossa, mutta niitä tiloja olemme pitäneet muilta silmiltä visusti piilossa. Harvoilla on ollut onnea niihin kurkistaa. Meidän tämänhetkiset tuotantotilat ovat hyvin pieniä ja mukautettu koulunaikaisista pesuhuoneista Niissä jouduttiin usein kulkemaan sivuittain ja kuvan ottamiseksi oli mentävä jopa viereiseen huoneeseen. Isompia töitä teimme kokonaan pihalla. Ensimmäisen oman viinimme, joka oli raparperiviini, laitoimme käymään 17.05.2016 ja nämä raparperinvarret pilkoimme vielä veitsellä.

Kun nyt katsomme taaksepäin oman ensimmäisen virolaisen viinikartanon lyhyttä historiaa, on yhteensä kulunut jo 4 vuotta ja vaikka se aika ei ole ollut ihan sellaista kuin elämästä nauttimista opettavassa suosikkielokuvassani Mainio vuosi, pikemmin viinikartanon päivittäistä elämää kuvaavan Takaisin Burgundiaan kotimainen versio, toimintamme jatkuu. 

Seuraa meidät sosiaalisessa mediassa: