19tamm

Pärnussa on paljon paikkoja, joihin tavallinen turisti ei vielä ehkä ole sattunut. Visit Pärnu vinkkaa viisi kohdetta. 

1. Kirpparilöytöjä ja vintage-aarteita Pärnussa 

Pärnu on kirppariaarteiden metsästäjän unelmakohde, jossa voi tehdä todellisia löytöjä.
Monille suomalaisille tutun Humana-ketjun liikkeitä on Pärnussa kaksi. Humanan valikoimista voi hyvällä onnella löytyä hyväkuntoisia merkkivaatteita, kuten Joutsenen, Haltin tai Fjällrävenin tuotteita. Vinkki: paras valikoima on kerran kuussa, kun uusi vaate-erä saapuu. Humanalla on myös alennuskampanjoita säännöllisesti.
Sõbralt Sõbrale -liike on paikka, jonne huonekaluista ja astioista kiinnostuneen kannattaa suunnata. Tarkkasilmäinen saattaa löytää esimerkiksi Arabian astioita muutamalla eurolla. Yrityksen tuotot menevät hyväntekeväisyyteen, esimerkiksi apua tarvitseville virolaisille perheille.
Uuskasutuskeskus eli kierrätyskeskus on monipuolinen käytetyn tavaran myymälä. Vaatteiden, astioiden ja huonekalujen lisäksi valikoimissa on kirjoja, levyjä ja kodin elektroniikkaa.
Pärnun persoonallisimpia vaatepuoteja on Zigrimigriz Vintage, jonka valikoimissa on vintage-vaatteita koruista iltapukuihin. Tsekkaa ehdottomasti myös upea kenkävalikoima!
– Tiesitkö, että virolaisten kirpputorien valikoimissa on paljon vaatteita Suomesta ja Ruotsista?

2. Herkuttele leivonnaisilla paikallisten tapaan

Pärnu on tunnettu viihtyisistä kahviloistaan. Mitäpä, jos ensi kerralla kokeilisit jotain uutta?

Pärnun tuttujen kahviloiden lisäksi kannattaa pistäytyä myös uusiin paikkoihin. Niissä pääsee aistimaan aitoa tunnelmaa ja seuraamaan paikallisten ihmisten touhuja.
Pienen kävelymatkan päässä Pärnun keskustasta sijaitseva Aara on viehättävä pikkuruinen kahvila, joka valmistaa itse leivonnaisensa. Aara on myös hyvä lounaskohde, jossa pärnulaiset tykkäävät käydä lounaalla.
30 vuotta munkkirinkilöitä valmistanut Sõõriku Baar on niin paikallisten kuin turistienkin suosiossa. Silti  legendaarinen munkkikahvila on monelta vielä kokematta. Vahva suositus!
Jos kahvihammasta kolottaa, löytyy Pärnun keskustasta myös monta muuta kahvilakohdetta, kuten Pagaripoisiden ja Elleni Pagariärin kahvilat.
– Tiesitkö, että Pärnun keskustassa Pühavaimu-kadulla on peräti viisi kahvilaa lyhyellä kadunpätkällä?

3. Pärnun sininen helmi

Kaupungin halki virtaavan Pärnujoen ovat löytäneet jo monet matkailijatkin. Joen rannoilla on mukavaa ulkoilla vuoden ympäri.

Pärnun jokiranta on kehittynyt valtavasti viime vuosina. Pari vuotta sitten joen toiselle rannalle avattiin uusi komea rantapromenadi.
Joen ympäri kiertävä kevyen liikenteen väylä kantaa nimeä Jaansonin reitti. Nimensä se sai pärnulaiselta olympiamitalistilta, soutaja Jüri Jaansonilta. Joella voikin nähdä soutajia harjoittelemassa.
Noin yhdeksän kilometrin lenkki on mukavinta kiertää polkupyörällä. Reitin varrella on taukopaikkoja ja ulkokuntosali.
Joen uusin kohde on talviuintipaikka, joka avattiin joulukuussa pursiseuran naapuriin. Talviuimareiden kopissa on sauna ja pukuhuonetilat.
– Tiesitkö, että 144 kilometrin pituinen Pärnujoki on Viron toiseksi pisin joki?

4. Testaa taitosi frisbeegolfradoilla

Pärnun seudulla on useita frisbeegolfratoja. Yksi upeimmista radoista sijaitsee Jõulumäellä.

Harva ehkä tietää, että Pärnussa on todella monipuoliset puitteet frisbeegolfin harrastamiseen. Lähin frisbeegolfrata löytyy vain reilun kilometrin päästä kaupungin keskustasta Räämasta. Mäntymetsässä sijaitseva yhdeksän väylän rata sopii mainiosti myös koko perheelle tai aloittelevalle harrastajalle.
Vaativampaa ja monipuolisempaa rataa kaipaavan kannattaa lähteä Valgerannan radalle. Hiekkarannan tuntumassa metsässä oleva rata on todella monipuolinen kohde, jossa väyliä on yhteensä 18.
Pärnujoen rannalla sijaitseva Jõekäärun rata tarjoaa haasteita konkariheittäjällekin. Pari kilometriä pitkällä radalla on 18 väylää.
Reilun parinkymmenen kilometrin päässä Pärnun eteläpuolella sijaitseva Jõulumäe on paitsi monipuolinen urheilukeskus, myös frisbeegolfin harrastajan unelmakohde. Mäkisessä mäntymetsässä on yhteensä kolme erilaista rataa. Varusteita voi vuokrata myös paikan päältä.
– Tiesitkö, että frisbeegolfratojen käyttäminen on ilmaista?

5. Taidetta yllättävissä paikoissa 

Taiteenystävä voi löytää Pärnussa taide-elämyksiä yllättävistä paikoista. Kaupunkiin on viime vuosina ilmestynyt näyttäviä muraaleja eli seinämaalauksia. Upeita muraaleja on esimerkiksi Lõuna- ja Pühavaimu-katujen kulmauksessa sekä Õhtu- ja Akadeemia-katujen kulmauksessa.
Taidetta on tarjolla myös muissakin yllättävissä paikoissa. Valokuvia, grafiikkaa ja maalauksia voi ihastella muun muassa Pärnun pääkirjastossa ja Endla-teatterissa. Myös Pärnun konserttitalon ensimmäisessä kerroksessa on näyttelytila, jossa on säännöllisesti esillä taidetta.
Keskustan taidekierroksen voi päättää Pärnun Nykytaiteen museossa, joka muutti marraskuussa 2020 uusiin tiloihin. Yli 30 vuotta toiminut taidemuseo sijaitsee nyt aivan Pärnun ydinkeskustassa, Itsenäisyydenaukion laidalla SEB-pankin rakennuksessa.
– Tiesitkö, että Pärnusta on lähtöisin monta virolaista taiteilijaa ja kulttuurialan vaikuttajaa, kuten taiteilija Flo Kasearu ja Jazzkaar-festivaalin perustaja Anne Erm?

Sovellus johdattelee Pärnun saloihin ja neuvoo parhaat vinkit 

Pärnu – Explore Hansa -mobiilisovelluksen avulla saa tietoa Pärnun nähtävyyksistä, tapahtumista ja ravintoloista. Sovellus esimerkiksi neuvoo, missä on lähin yleisö-wc, pankkiautomaatti, huoltoasema tai taksitolppa.
Kännykkä kädessä voi lähteä myös opastetulle kävelyretkelle. Sovelluksessa on viisi erilaista kävelykierrosta: Salattu Pärnu, Kaupunki-ilma tekee vapaaksi, Kesänviettäjien poluilla, Olev Siinmaan jäljillä ja Historiallinen keskusta.
Sovellusta voi käyttää myös suomeksi. Lue lisää sovelluksesta: visitparnu.com/en/apps/
Sovelluksen voi ladata ilmaiseksi Google Play Storesta tai App Storesta.
Kuvat: Silver Gutmann, Priidu Saart, Creators Club