27touk

Mennyt vuosi 2019 oli ennätysvuosi turismille monellakin mittarilla Virossa. Viron hyvästä vetovoimasta pääsimme nauttimaan myös mekin. Vai olikohan se niin, että me olimme osaltamme tätä vetovoimaa rakentamassa! Odotukset vuodelle 2020 olivat korkealla meillä kaikilla alan toimijoilla; vuoden alku olikin varsin lupaava, kunnes…

Covid-19 -virus eli tuttavallisemmin koronavirus yllätti meidät kaikki. Ennakkovaroituksiin ei ehtinyt kukaan oikeasti reagoida – tai edes huomata niitä. Matkailun liiketoiminta pysähtyi kuin seinään. Alkoi kuukausia kestänyt murehtiminen, miten selvitä kriisistä.

Matkailu teki täydellisen pysähdyksen; osittain toimintaamme rajoitettiin merkittävästi hallituksen toimesta ja osittain toimintaa oli turha jatkaa; kysyntää ei ollut. Myös huoli omien työntekijöiden terveydestä oli suuri. Ovet laitettiin kiinni.

Muutokset poikkeustilan aikana

Hedon Spa ilmasta

On ollut hienoa nähdä, miten oma tiimini on ollut valmis venymään kriisin aikana. Tulevaisuus on ollut epävarmaa, mutta siitä huolimatta valtaosa työntekijöistämme on jäänyt Hedonin palvelukseen – omasta ansiotasostaan tinkien. Työnantajana olemme tehneet kaikkemme, että tilanne olisi olosuhteet huomioiden mahdollisimman hyvä työntekijöillemme. Oli mahtavaa nähdä, miten koko tiimi nautti, kun sai palata takaisin Hedoniin tekemään valmistelutyötä vieraitamme varten. Kuukauden olimme siivoajia ja remonttimiehiä koko porukka ja tänään Hedon on puhdas – aivan kuin se olisi uusi hotelli. Olemme valmiita vieraitamme varten! Kun kylpyläala ja Hiljainen kylpylä saadaan hallituksen luvalla avata jälleen 1.6., on Hedon täydessä laajuudessaan valmis vieraitaan varten. Jo tänään 21.5. ovemme on auki muiden palveluiden osalta. Odotamme, että raja Suomeen aukeavat. Odotamme, että te suomalaiset ystävämme pääsisitte myös tänne.

Pärnulle kuin myös koko Virolle suomalaisten matkailijoiden merkitys on suuri. Toivomme sydämestämme, että te suomalaiset ajattelisitte Viroa kotimarkkinanne ja että te palaisitte tänne Viroon ja Pärnuun. Se olisi meille erittäin tärkeää.

Pärnulle kuin myös koko Virolle suomalaisten matkailijoiden merkitys on suuri. Toivomme sydämestämme, että te suomalaiset ajattelisitte Viroa kotimarkkinanne ja että te palaisitte tänne Viroon ja Pärnuun. Se olisi meille erittäin tärkeää.

Haaste

Me täällä Hedon Spa&Hotellissa odotamme teitä kaikkia kylään. Palvelumme on samaa hyvää tasoa kuten aikaisemminkin. Vieraidemme kuin myös työntekijöidemme terveys on otettu pieteetillä huomioon. Toimintaamme on hiottu ottaen hygienia-asiat huolellisesti rutiineihin entistäkin paremmin. Olemmekin vakuuttuneita siitä, että yhdessä – niin vieraamme kuin työntekijämme – järkevästi toimimalla ja ohjeita noudattamalla voi turvallisesti nauttia talomme palveluista.

Hedonin uusi pikkusisko

Hedon Spa&Hotellin perheeseen on liittynyt myös uusi jäsen Rannakivi residence, joka tarjoaa korkeatasoisia majoituspalveluita laajalla valikoimalla yhden huoneen studiosta aina kolmen huoneen saunalliseen asuntoon. Kutsumme Rannakiven loma-asuntoja Hedonin pikkusiskoksi; Hedon operoi huoneistoja ja vastaa niiden korkeasta laadusta. 

Rannakivi residents

Nämä uudet hyvin varustellut loma-asunnot merensuussa Pärnunjoen rannalla pienvenesataman vieressä tarjoavat loistavan vaihtoehdon niille vieraille, jotka arvostavat yksityisyyttä ja omaa rauhaa sekä kaipaavat lisämukavuuksia pidempäänkin viipymiseen. Asuntojen parvekkeelta tai terassilta voi ihailla upeaa auringonlaskua. Loma-asunnot sijaitsevat reilun kilometrin päässä Hedonista. Välimatka taittuu nopeasti Rantapuiston läpi, joten Hedoniin voi pistäytyä nauttimaan ravintoloidemme suurenmoisista antimista tai vaikkapa spamme upeista hoidoista. Tarjoamme myös Hedonin runsasta aamiaista edulliseen hintaan Rannakiven vieraille.

https://rannakiviresidence.com/

Nautinnot edelleen asuvat meillä! Olet lämpimästi tervetullut vieraaksemme!

Tai voit seurata meitä somessa: