21touk

Aloitimme omenapuiden kasvatuksen vuonna 2014, jätimme pääkaupungin pölyt taaksemme ja ryhdyimme perustamaan omaa maatilaa ihan nollasta. Isovanhempien kotitilan kunnostamisen jälkeen olemme tähän mennessä maatilan 20 hehtaarista melkein kymmenelle hehtaarille istuttaneet paljon nuoria omenapuita.  Enimmäkseen olemme puut itse ympänneet ja kasvattaneet.

Sateenkaari Torin siideritilan omenapuutarhassa

Omenapuiden kasvatus ei ole niin helppoa kuin ensimmältä tuntuu. Klassinen totuus on se, että mitä enemmän aiheeseen perehdytään, sitä selkeämpi on tieto siitä, miten vähän asiasta todellisuudessa tiedetään.
Olemme mielestämme edelleen uustilallisia ja oppipoikia. Perustietoja olemme kylläkin hankkineet työn ja erilaisten virheiden kautta. Nyt olemme siinä pisteessä, että homma muuttuu yhä erityisemmäksi. Vaikka maallikkona voidaan olettaa, että jokaisesta omenasta saadaan hyvää mehua, siideriä tai viiniä, niin todellisuus on paljon monimutkaisempi. Koko meidän toiminnassamme tärkein tekijä on aika. Nuori omenapuu alkaa tuottamaan satoa vasta 5-6 vuoden päästä. Kuvittelemme nyt, että olette koko sen ajan tehneet ahkerasti työtä ja uurastaneet ja odottaneet kuin kuuta nousevaa oman puutarhan satoa. Ja sitten selviääkin, että istutetut lajikkeet eivät sovi siihen alun perin toivottuun tarkoitukseen ollenkaan.

Onneksi olemme pystyneet välttymään sellaisilta isommilta virheiltä, koska yhteistyössä Pollin puutarhanhoidon tutkimuskeskuksen kanssa olemme tutkineet perusteellisemmin, mitkä omenalajikkeet meidän tarkoitukseemme sopivat parhaiten.
Siitä on hiljattain valmistunut tutkimus, jonka yhtenä tekijänä oli myös Torin siideritila. 

Kevät Torin siideritilalla

Jokainen kevät on meille hyvin työntäyteistä aikaa, mutta alkava kukintakausi tarjoaa myös paljon jännitystä, koska muutaman vuoden sisällä istutetut omenapuut yhä kasvavat. Vuosi vuodelta löydämme puutarhastamme uusia omenalajikkeita, jotka alkavat pääsemään myös kukintaikään. Puutarhastamme löytyy valkoisia kukkia, vaaleanpunaisia kukkia ja aivan tummanroosan värisiä omenakukkia, joita on suorastaan ihana katsoa. Kaikkein jännittävin lajike on kuitenkin sellainen, joka kukkii ilman kukkia. Todellakin, voitteko kuvitella, että on olemassa omenapuu, joka tuottaa satoa ilman perinteistä kukintaa. Omenapuun lajikkeen nimi on ”Rae ime” (suom. Raen ihme).

Kukintakausi merkitsee uuden omenakautemme alkua ja kukinnan myötä pystymme tekemään ensimmäisiä ennusteita siitä, minkälainen tulee olemaan syksyn omenasato. Mutta se on vain pelkästään ennuste. Lopputulokseen vaikuttaa paljon tekijöitä, esimerkiksi kukinnan aikana vallitseva lämpötila, josta pölyttäjien aktiivisuus riippuu. Tuholaiset ja taudit, kuivuus tai liiallinen kosteus jne. Kaikki omenapuutarhamme ovat luomuviljeltäviä ja sen takia on varmaa, että osa satoa alistuu myös luonnonvoimille. Olemme silti yrittäneet valita luomuviljelyyn sopivia lajikkeita.

Kukinta-aika on lyhyt ja joillakin lajikkeilla se voi kestää vain muutaman päivän. Omenapuut alkavat kukkimaan pikkuhiljaa toukokuun keskivaiheella. Tämänvuotinen kylmä toukokuu on kukinta-aikaa siirtänyt, mutta on odotettavissa, että 20. toukokuun tienoilla ensimmäiset lajikkeet kukkiansa kuitenkin rupeavat aukaisemaan.

Omenapuutarhassamme on yhteensä melkein 50 eri omenalajiketta, joiden tarkoitus on sama – jotta niistä omenista joskus valmistuisi yksi erikoinen Torin siideritilan siideri. Jota ei muualta maailmasta mistään löydy.

Löytämisen iloa riittää vuosiksi sekä meille itsellemme että meidän vieraillemme. Mikäli haluatte siitä enemmän tietoa, niin Torin siideritilan isäntäväki odottaa teitä!

Pistäydy kotisivullamme tai seuraa meitä sosiaalisessa mediassa: